fbpx

Erja Laurila toimii Eventiumin Oppi-Areenan päätoimittajana, Eventiumin koulutustuottajana ja suunnittelijana. Erjalla on yli 20 vuoden kokemus osaamisen kehittämisestä ja täydennyskoulutuksesta. Hänen mielenkiintonsa aiheita ovat esimiestyö, johtaminen sekä monipuolinen asiantuntijoiden tietotyö ja strateginen kehittäminen. Sydämenasiana Erjalla on missio vaikuttavasta ja aitoa merkitystä tuottavasta koulutustarjoomasta.

Koulutustuottajan kesäterveiset

Jälleen on yksi digiloikka hypätty, muutosten aika koettu ja tehty.

Paljon on uutta rakennettu ja vanhaa uudistettu. Hienoa saada tehdä näin merkittävää osaamisen kehittämisen aikakautta yhdessä laajan asiantuntijaverkostomme sekä upeiden asiakkaiden kanssa. Teknisten vaatimusten lisäksi olemme tarttuneet digiajan haasteisiin ratkaisukeskeisesti ja peilaten asiakkaiden monimuotoisia tarpeita. Epävarmuuden ja uudentyyppisen itsensäjohtamisen ja yhdessätekemisen ajassa resilienssiä on tarvittu kaikilta.

Asiantuntijoina, kehittäjinä ja johtajina olemme tarvinneet erityisen vahvaa systeemiälyä, analyysiä ja edelläkävijyyttä. Todella tärkeää on mielestäni säilyttää palveleva, oma elinikäisen oppimisen nöyrä asenne, me-henki ja tulevaisuuden visio. Kesän lepo ja palautuminen tulee meille kaikille varmasti tarpeeseen.

Onneksi olemme jo voineet suunnitella ja syventää syksyn vaikuttavuutta toiveikkain ja avoimin mielin.

Uskon, että syksy tuo uusia mahdollisuuksia kehittää loistavia sisältöjä, kirkastaa ydintä ja yhteistoimintaa – asiakkaidemme ja koko yhteiskunnan hyväksi.

Kuluneena keväänä mm. juridiset rajanvedot, management ja etätyöskentely teknisten oppimisten ja kulttuurin muutoksineen ovat olleet webinaarien ja koulutusten pääteemoja. Uskon, että tulevana syksynä uudentyyppiset leadershipin, fasilitoinnin ja prosessien kehittämisen aihiot nousevat työpöydille hajautettujen tiimien hyvinvoinnissa ja tuloksellisuudessa.

Datalla johtaminen on modernia johtamista, vaikkei se uusi asia olekaan. Se on varma, että esimiehet ja johtajat tarvitsevat paljon apua, jotta pitkään jatkunutta kuormitusta kestäneet ja jatkuvan muutoksen kohteena ja tekijöinä olevat erilaiset ihmiset ja tiimit voivat hyvin ja menestyvät. Osaamisen ylläpito ja kehittäminen kannattaa aina.

Toimintakulttuurit muuttuvat ja parhaimmat kukoistavat.

Useiden uudistuneiden konseptien ja kanavien sekä Suomen bisneksen elpymisen ja vakautumisen myötä elämme myös varsin herkullista aikaa. Viime aikojen oppien ja kokemusten myötä pystymme loistavassa verkostossamme auttamaan ihmisiä ja organisaatioita entistäkin paremmin, etänä ja lähellä.

Kysy tiimivalmennuksista ja tyky-päivistä! Meidän kauttamme löytyvät parhaat ohjelmat, puhujat ja striimauspalvelut!

Toivotan omasta ja kaikkien meidän tiimiläisten moniosaajien eli webinaarien, etävalmennusten, lähikoulutusten ja striimattavien hybridien tekijöiden puolesta oikein hyvää ja aurinkoista loma-aikaa!

Kirjoittaja Erja Laurila 
Koulutustuottaja, liiketoimintajohtaja
p. 050 300 6558
erja.laurila@eventium.fi

UUTTA! Tutustu syksyn koulutuskalenteriin:

https://www.eventium.fi/koulutuskalenteri/

Webinaarit: https://webakatemia.fi/koulutuskalenteri/

Eventium Koulutuspalvelut järjestää koulutuksia ja valmennuksia eri toimialojen johdolle, esimiehille ja asiantuntijoille. Tarjoamme ajankohtaiset ja kiinnostavat aiheet oman osaamisesi ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Toteutamme myös yrityskohtaisesti räätälöityjä valmennuksia, kuten johtoryhmien ja tiimien sparrauksia sekä liiketoiminnan kannattavuuden parantamisen ohjelmia.

Eventiumin laajassa yhteistyöverkostossa toimivat asiantuntevat kouluttajat, valmentajat ja fasilitaattorit. Asiakkaamme ja kärkiasiantuntijamme ovat yritysten, organisaatioiden, kuntien sekä yliopistojen osaajia ja avainhenkilöitä.

2021-06-18T11:33:40+03:0017 kesäkuun, 2021|Tags: , , , , , |

Koulutustuottajan kesäterveiset

Arvoisa Eventiumin asiakas ja yhteistyökumppani,

Suuret kiitokset tästä keväästä!

Digiaikana perinteiset lähikoulutukset ja valmennukset ovat yhä erittäin tärkeä osa johtajien, esimiesten ja eri alojen asiantuntijoiden osaamisen kehittämistä sekä yritysten ja organisaatioiden henkilöstön palkitsemisjärjestelmiä – pelkkä verkko-oppiminen ei innosta ketään. Lähikoulutuksissa yhteinen sparraus ja interaktiivinen oppiminen on tärkeässä asemassa, lisäksi pieni irtiotto normaalista työviikosta muiden asiantuntijoiden kanssa tekee luovuudellekin terää.

Koulutuksissamme haluamme olla paitsi edelläkävijöitä, tarjota ennen kaikkea ajankohtaisia ohjelmasisältöjä arjen ja tulevaisuuden ennakoinnin tarpeisiin. Olen kiitollinen, että osaamisverkostoomme kuuluu yli sata loistavaa kouluttajaa ja asiantuntijaa; koossa on aikamoinen eri teemojen ja alojen tieto ja kokemus.

Avointen koulutusten lisäksi olemme tehneet myös tiimi- ja yrityskohtaisia valmennuksia. Näihin aiomme panostaa jatkossa yhä enemmän. Olemmekin saaneet kiitettävästi tarjouspyyntöjä ja voittaneet niitä – kiitos luottamuksesta. Palautteet ovat olleet todella hyviä, vaikuttavuus on näkynyt jo valmennuksessa oivalluksina ja hyvänä ratkaisukeskeisenä fiiliksenä. Olen iloinen, että olemme saaneet olla rakentamassa uusia avauksia avainhenkilöille ja henkilöstölle sekä vahvistamassa yritysten ja organisaatioiden hyviä käytäntöjä, prosesseja ja strategioita.

Osaaminen luo turvallisuutta ja hyvinvointia. Tehdään siis jatkossakin merkityksellistä co-creation flowta! Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä hengähtää tovi jos toinenkin. Itsensäjohtaminen on taitolaji. Annetaan siis itsellemme ja läheisillemme arvokasta läsnäoloa ja lepoa.

Toivotan omasta ja tiimini puolesta ihanaa ja rentouttavaa kesäaikaa!

Erja Laurila
Koulutustuottaja, liiketoimintajohtaja

2019-11-30T09:32:20+02:0028 kesäkuun, 2018|Tags: |

Oppi-Areena sisällöntuottajille

Hyvä osaamisen kehittäjä,

Erja Laurila, Eventium Oppi-Areena päätoimittaja ja Eventiumin koulutustuottaja Erja Laurila

Eventiumin Oppi-Areena on kouluttajien, yhteistyökumppanien ja asiakkaiden sivusto, jossa julkaisemme ajankohtaisia blogeja, mielenkiintoisia artikkeleita ja videoita. Kerromme tulevista koulutusteemoista ja tulevaisuuden trendeistä, pohdimme digiajan ilmiöitä. Sivuston sisällöntuottajia olemme me kaikki, joita kiinnostaa koulutus, itsensä kehittäminen sekä yritysten ja organisaatioiden ratkaisut esim. kannattavuuden parantamisen, palveluprosessien, esimiestyön ja henkilöstön hyvinvoinnin näkökulmista.

Oppi-Areenan päätoimittajana, Eventiumin koulutustuottajana ja suunnittelijana toimii Erja Laurila, jolla on yli 20 vuoden kokemus osaamisen kehittämisestä ja täydennyskoulutuksesta. Mielenkiinnon aiheita ovat esimiestyö, johtaminen sekä monipuolinen asiantuntijoiden tietotyö ja strateginen kehittäminen. Sydämenasiana Erjalla on missio vaikuttavasta ja aitoa merkitystä tuottavasta koulutustarjoomasta.

Me haluamme Eventiumissa auttaa ihmisiä omilla kasvupoluillaan ja yrityksiä menestymään – se luo hyvinvointia työpaikoille, koteihin ja myös yhteiskunnallisesti. Toimimme ketterästi ja visionäärisesti, mutta ennen kaikkea arjen käytännönläheisiä osaamishaasteita yhdessä kampittaen.

Jos haluat tulla mukaan Oppi-Areena kirjoittajarinkiin, otathan yhteyttä!

Kivat, mielenkiintoiset ja ajankohtaiset jutut ovat tervetulleita.

Iloisin kirjoittajaterkuin Erja Laurila, Eventium

2021-01-27T04:14:07+02:0010 helmikuun, 2018|Tags: |

RATE, WebAkatemia ja Urban Mill räjäyttivät tajunnan ja eetterin

Digiajan TorstaiTurinat mukana Suomi 100 -juhlinnassa

Mikä yhdistää vanhoja, ikinuoria dipolilaisia? ”He uusiutuvat, uskaltavat ajatella toisin ja tehdä rohkeita tekoja.” – Näin kiteytti torstai-illan 23.11.2017 pikkujoulujen fiiliksen viisas seniorimentori Ilari Rantala.

Urban Millille kokoontui koulutusalan 100 loistavinta tyyppiä Ratekoulutuksen Sampo Korppoon, Urban Millin isäntien Kari Mikkelän, Lars Miikin ja sekä allekirjoittaneen, Erja Laurilan kutsumina. Mukana oli kouluttajia ympäri Suomen sekä muita yhteistyökumppaneita pääkaupunkiseudulta, mm. Espoon kaupungilta ja Otaniemen alueen yrityksistä. Asian ytimessä olivat kanssamme työskentelevät Metropolian insinööriopiskelijat ja Pohjois-Tapiolan lukion mentoropiskelijat ja opettajat.

On the air tonight

Aalto-yliopiston ja erityisesti Dipolin kasvatit iloitsivat jälleennäkemisistä jopa yli 20-vuotisen taipaleen ajalta. On hienoa, kuinka hyvien tyyppien yhteys on säilynyt. Matkan varrella mukaan on liittynyt lisää eri alojen innostavia ja mahdollistavia toimijoita. Yhdessä olemme ideoineet ja toteuttaneet vaikuttavia kehittämishankkeita. Urban Millin pöhinään kuuluukin erityisesti uusien merkitystä tuottavien verkostojen ja kansainvälisten bisnesavausten luominen.

Ilta alkoi live- ja verkkotapahtumana, jossa esittelimme WebAkatemian kouluttajien kera poimintoja tulevan vuoden webinaariteemoista; Lean Office, asiakkuuksien johtaminen, data-analytiikka, Balanssitanssi asiakkaan kanssa, sosiaalisen median uudet trendit ja markkinointi, Conference Presentations, asiantuntijaesityksen maaginen kaava sekä johtamisen tärkeimmät menestystekijät. (lisää…)

2019-11-30T09:32:21+02:0028 marraskuun, 2017|Tags: |
Go to Top