Hankinnan perusasiat kuntoon ja tulevaisuus haltuun!
Kaksipäiväinen koulutusohjelma, jossa saat vahvan tietopaketin ja käytännön osaamista. Tule paikan päälle tai osallistu etänä.
Operatiivinen ostaminen on osa yrityksen tuottavuutta, kilpailukykyä sekä kannattavuuden kehittämistä nyt ja digitaalisessa tulevaisuudessa.
Toimitusketjuun kuuluvan hankintatoimintaan ja sen kehittymiseen vaikuttaa asiakkaiden palvelutarpeiden muuttuminen ja lisääntyminen. Se aiheuttaa yrityksen toimintaan joustavuuden, reaaliaikaisuuden ja nopeuden vaatimuksia. Samaan aikaan markkinoilla on häiriötekijöitä mm. saatavuuden ja toimituskyvyn puolella. Tämä vaikeuttaa ostamisen operatiivisia tavoitteita.
Teknologian ja oston työkalujen kehitys tulee olemaan voimakasta lähivuosina. Tavoiteltavat hyödyt tulevat myös kasvamaan ja monipuolistumaan. Ostajien tulee laajentaa osaamistaan koko toimitusketjun hallinnan suuntaan ja lisätä vuorovaikutusta niin ulkoisten kuin sisäisten sidosryhmien kanssa. Olemme siirtyneet shoppailusta (ostelusta) kohti strategisen hankintatoimen johtamista.
Tämä kaksipäiväinen koulutusohjelma antaa selkeän kuvan ostamisen perusteista ja liittää sen oleelliseksi osaksi yrityksen koko toiminnallisuutta.
- Saat viimeisimmän tiedon ostamisen kehittymisen ajureista, toimintamalleista, painopistealueista ja teknologian roolista osana ostamista.
- Koulutus parantaa valmiuksiasi toimia ja ymmärtää hankinnan kehittämisen periaatteita sekä mahdollistaa oman työympäristösi kehittämisen huomioiden myös muiden toimintojen tavoitteita.
- Koulutuksessa käsitellään paljon case-esimerkkejä ja tarkastellaan, minkä syiden perusteella yrityksen ovat päätyneet nykyisiin hankinnanratkaisuihin.
Tämän koulutuksen jälkeen sinulla on loistavat valmiudet olla tulevaisuuden hankintatoimen asiantuntija ja viedä oston toimintaa eteenpäin.
Kenelle
- Ostotehtävissä toimiville henkilöille, jotka haluavat päivittää osaamistaan vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksia.
- Ostotehtävissä aloittaville peruskoulutuksena tehtäväänsä ja laajentaa sidosryhmän kanssa työskentelyn taitoja.
- Ostotehtäviin haluaville, alaa vaihtaville tai muuten ostamisesta kiinnostuneille henkilöille.
- Koulutus antaa perusvalmiudet myös muiden kuin oston kanssa työskenteleville, esim. myynnin, varastoinnin ja tuotannon asiantuntijoille ja esimiehille organisaatiotasosta riippumatta.
Mitä saat koulutuksesta
- Hallitset hankinnan viitekehyksen perustiedot ja saat valmiudet oman toimintaympäristösi kehittämiseen.
- Tiedostat roolisi osana toimitusketjun tavoitteiden toteuttamisessa ja osaat toimia vuorovaikutuksessa muiden tahojen kanssa.
- Hallitset hyvin tulevaisuuden odotukset toiminnalle ja osaat kehittää omaa työtäsi siihen suuntaan.t t löytä
- Löydät oikeat työkalut oman toimintasi tehostamiseen.
- Päivität osaamisesi oston nykyisten ja tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi.
Kouluttaja
Hannu Soininen on toiminut 10 vuotta toimitusketjun konsulttina ja kouluttajana, oman yrityksen kautta. Hän toimii myös osakkaana agenttiteknologiaa hyödyntävässä Multi-Agent Technology Oy:ssä, palveluina esim. toimitusketjun rakenne-, suunnittelu- ja simulointi työkaluja.
Hannu Soininen on hankkinut kokemuksena toimimalla yli 30 vuotta toimitusketjun johto-, kehitys- ja asiantuntijatehtävissä hankinnassa, tuotannossa, varastossa sekä myynnissä kotimaan ja ulkomaan toimintojen yhteydessä.
Hän on myös näyttötutkintomestari (OPE-Rooli) ja on toiminut satojen näyttötilaisuuksien osaamisen arvioijana. Hän toimii mentorina ja fasilisaattorina henkilöiden ja yritysten ohjauksessa.
Hannun motto on: ”Käytäntö opettaa”.
Ennakkotehtävä
Mitä ongelmia, haasteita tai kehitysaihioita olet havainnut nykyisessä toiminnassasi?
Ennakkotehtävä toimitetaan sinulle ennen koulutusta Osallistumisinfon yhteydessä.
Ohjelma
Päivä 1
8.30 Ilmoittautuminen, materiaalin jako ja aamupala
- Etänä osallistuvien yhteyksien tarkistus
9.00 Koulutus alkaa
Kansainvälisessä toimintaympäristössä toimiminen
- Kansainvälisen hankinnan toteutustapa
- Kansainvälisen kaupan rakenne
- EU:n kauppapolittiiset toimenpiteet
- Viranomaistoiminta (tariffiointi, alkuperät, verotus, rajoitukset, luvat)
10.30-10.45 Kahvitauko
Huolinta ja jakelukanavat
- Valintaperusteet ja yhteistyö
- Tuonti- ja vientitullaus, passitus- varastointimenettelyt
- Kuljetusmuodon valinnan perusteet
- Vakuuttaminen ja riskeiltä suojatuminen
11.30-12.30 Lounastauko
Ostotoiminta yrityksessä
- Oston strategiat ja johtaminen
- Toimittajamarkkinoiden hallinta
- Toimittajien hallinta
- Toimitusprosessit
14.15-14.30 Kahvitauko
Valikoiman hallinta
- Valikoiman hallinnan suunnittelu
- Ostokriteerit ja toimittajavalinnat
- Tavoitteet ja mittaaminen
- Ylläpito ja kehitys
Ajatuksia ja yhteenveto
- Etäosallistujat voivat osallistua chat-kysymyksillä ja kommenteilla
- Ennakkokysymysten käsittely, jos niihin ei viitattu jo aiemmin päivällä tai kuulu seuraavan päivän ohjelmaan
16.00 Koulutuspäivä päättyy
—
Päivä 2
8.30 Ilmoittautuminen ja aamupala, etäosallistujien yhteyksien tarkistus
9.00 Koulutus alkaa
Ostoneuvottelu
- Neuvotteluun valmistautuminen
- Tavoitteet ja neuvottelutekniikat
- Vuorovaikutustaidot
- Sopimukset ja ehdot
10.30-10.45 Kahvitauko
Oston mittaaminen
- Keskeisimmät tavoitteet ja mittarit
- Ongelmien ratkaiseminen ja toiminnan kehittäminen
- Palvelun rooli osana tuoteostoa
- Sopimusten auditointi
11.30-12.30 Lounastauko
Toimitusketjun perusteet
- Toimitusketjun rakenne ja tavoitteet
- Tilaus-toimitusketju/toimitusketju käsitteet
- Materiaalinohjauksen perusteet (virtautus)
- Pääomakustannukset ja hävikki
14.15-14.30 Kahvitauko
Oston laskenta
- Toimintolaskennan perusteet
- Kustannuslaskenta, kustannukset hallintaan
- Hinnoittelulaskenta, kannattavuus hallintaan
- Investointilaskenta
Ajatuksia, keskustelua ja chat-kysymyksiä
- Ennakkokysymysten käsittely, jos ne eivät tulleet jo aiemmin koulutuspäivien aikana esille
- Koulutuspäivien yhteenveto
16.00 Koulutus päättyy
Osallistuminen etänä
Saat käytännön lisätietoa ja linkit Osallistumisohjeessa, joka lähetetään sinulle sähköpostitse ennen koulutusta.
COVID-19 – tiedote.
Toimimme vastuullisesti yhteistyössä koulutushotellien ja yhteistyökumppaniemme kanssa.
Noudatamme THL:n ja Valtioneuvoston ohjeistuksia ja määräyksiä.
Seuraamme tiiviisti tilannetta koskien lähikoulutuksia.
Asiakkaidemme ja henkilökuntamme terveys on meille ensiarvoisen tärkeää.
Lähetämme lisätietoa käytännöistä asiakkaille koulutuspäivien osallistumisohjeessa.
Tervetuloa koulutuksiin!
Koulutuspaikka: Scandic Helsinki Aviacongress, Robert Huberin tie 4, 01510 Vantaa
– Koulutus striimataan, mahdollisuus osallistua myös etänä.
– Valitse ilmoittautuessasi osallistutko etänä vai lähikoulutukseen.
Ajankohta: 25.-26.11.2020
Osallistumismaksu: 1397 euroa /hlö + alv 24 %. Lähikoulutukseen sisältyy myös koulutuspäivän lounas ja kahvitarjoilut. Koulutusohjelmasta saa myös todistuksen. Striimaustallenne on katsottavissa koulutuksen jälkeen kahden viikon ajan.
Ryhmäetuhinnat: samasta organisaatiosta kaksi osallistujaa: 1357 euroa / hlö (+ alv 24%), kolme tai useampi osallistujaa: 1297 euroa/ hlö (+ alv 24%)
BONUS! Ilmoittaudu 11.11.2020 mennessä, saat vapaavalintaisen webinaaritallenteen (arvo 97 euroa). WebAkatemian lahjalinkki toimitetaan sähköpostiisi koulutuksen jälkeen.
Bonus: Saat käyttöösi koulutuksen tallenteen 2 viikon ajaksi koulutuksen jälkeen! Saat Osallistumisohjeessa lisätietoa miten saat tallenteen käyttöösi.
Peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.
Palaute aikaisemmista koulutuksista:
"Kouluttajan pitkä ja monipuolinen kokemus näkyy niin perusasioiden kuin esimerkkien yhteydessä"
"Kouluttajalla on looginen ja selkeä tapa kertoa asioita"
"Vahva osaaminen ja miellyttävä tapa osallistaa opiskelijoita"
"Toimitusketjun harvoja Guruja"
"Vahva teknologiaosaaminen"
"Sain paljon ajatuksia omaan työhöni"