Johda puheella – johtajan puhetilanteet haltuun
Puhumisen ja esiintymisen taidot ovat tulleet johtajille yhä tärkeämmiksi. Johtaja kohtaa työssään vaihtelevan joukon esiintymistilanteita, joista hänen odotetaan suoriutuvan kiitettävästi. Johtajan osaamista myös arvioidaan yhä useammin kyvyllä tehdä vaikutus ja vakuuttaa kuulijansa.
Tässä koulutuksessa saat konkreettisia ohjeita ja vinkkejä johtajan keskeisiin puhetilanteisiin. Myös puheella vaikuttamista ja johtamispuhetta käsitellään laajemminkin. Saat hyvän työvälineistön, joilla puhetilanteisiin on aiempaa helpommin valmistautua ja esiintymisestä tulee vaikuttavampaa.
Vaikuttava puhetaito avaa väyliä menestyksekkääseen johtamiseen.
• Yleisön vakuuttaminen omasta visiosta,
• kuulijoiden sitouttaminen strategiaan,
• työyhteisön innostaminen yhteiseen projektiin,
• ikimuistoinen juhlapuhe,
• koskettavat sanat eläköityville.
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä tilanteista, joissa johtajan onnistuminen riippuu hänen esiintymistaidoistaan. Tässä koulutuksessa saat keinoja loistaa näissä ja muissa puhetilanteissa.
Kenelle
Koulutus sopii
• organisaatioiden eri tasoilla oleville johtajille, jotka kohtaavat työssään vaikuttamiseen tähtääviä puhetilanteita
• johtamista tukeville viestinnän asiantuntijoille, jotka suunnittelevat johtajien puheita ja esiintymisiä
Kouluttaja
Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja, palkittu puheenkirjoittaja ja median käyttämä kommentaattori. Vuodesta 2012 lähtien Antti on kouluttanut asiantuntijoita ja johtajia lukuisissa organisaatioissa esiintymään vaikuttavammin ja vakuuttavammin. Lisäksi johtajat käyttävät häntä puheenkirjoittajana, joita taitoja hän myös kouluttaa valtionhallinnossa.
Tiiminsä kanssa Antti järjestää vuosittain Suomen suurinta vaikuttamisviestinnän tapahtumaa Retoriikan kesäkoulua. Antti on kirjoittanut Unna Lehtipuun kanssa kirjan Elämäsi paras puhe (Alma Talent 2021).
Kouluttajana Antti saa toistuvasti kiitosta syvälle pureutuvasta asiantuntemuksesta ja innostavasta koulutustyylistä.
Ohjelma
12:45 Tervetuloa linjoille, yhteyksien tarkistus
13:00 Mitä johtajan puheelta edellytetään
Kaiken vaikuttamisen perusta
Johtajan puhetilanteet
• Inspiroiva ja innostava johtamispuhe
• Suuntaa näyttävä strategiapuhe
• Uuden tiedon julkistaminen
• Mieleen jäävä esitelmä
• Seminaarin avaussanat
• Juhlapuheet
• Kriisipuhe
• Päätössanat
Aikaa kysymyksille
• sinulla on mahdollisuus kysyä ja kommentoida myös koko koulutuksen ajan chat-ikkunan ja poll-vaihtoehtokysymysten kautta
14:30 Koulutus päättyy
Ajankohta:
torstai 13.3.2025 klo 13.00 – 14.30
– voit katsoa koulutuksen myös tallenteena myöhemmin.
Hinta:
257 euroa / hlö (+ alv 25,5 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Tallenne on osallistujien katsottavissa koulutuksen jälkeen 2 kk ajan. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.
Ryhmäetuhinnat:
237 euroa / hlö (+ alv 25,5 %), kun samasta organisaatiosta on kaksi osallistujaa,
217 euroa / hlö (+ alv 25,5 %), kun samasta organisaatiosta on kolme tai useampia osallistujia.
Laskutus tapahtuu, kun koulutuksen toteutuminen varmistuu.
Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Jos osallistuminen perutaan myöhemmin kuin 8 vuorokautta ennen koulutuksen alkua, veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Mikäli poisjäännistä ei etukäteen ilmoiteta, veloitamme koko maksun. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle.
Palaute aikaisemmista koulutuksista:
"Kiitos hyvästä ja selkeästä koulutuksesta. Osallistujien huomiointi ja osallistaminen oli erittäin hyvää!"
"Isot kiitokset! Juuri tällaisia tehokkaita koulutuksia me tarvitsemme."
"Erinomainen koulutus, jonka anti oli niin kiinnostavaa, että ei tullut mieleenkään tehdä jotain siinä samalla sivussa."
"Tosi hyvä koulutus! Innostava ja asiallinen."
"Pitkästä aikaa hyvä ja hyödyllinen koulutus. Tällainen on harvinaista herkkua virkamiehelle. Kiitos."
"Olin harvinaisen tyytyväinen juuri tähän koulutukseen, enkä jäänyt kaipaamaan mitään. Kiitos!"